Talvi
Makasin tänään sängyllä, tuntui etten jaksa nousta ylös. Tuijotin ajatuksissani kattoa 20 minuuttia, en huomannut ajan kuluvan.
Minun on pitänyt tänään lähteä hoitamaan tärkeitä asioita. En ole päässyt mihinkään, välttelen lähtemistä, en jaksa.
Nukuin tänään 2h päiväunia, vaikka sillä ajalla olisi voinut tehdä paljon muuta hyödyllisempää.
Olen syönyt tänään vain kaksi leipää, mutta ei ole nälkä. Tupakkakaan ei maistu.
Koulu vetää mut ihan puhki. Lisäks pitää viel käydä töissä ja hoitaa kotia. En tiedä, miten tulen tätä jaksamaan kolmea vuotta. Tällähetkellä se tuntuu loputtomalta ajalta.
Lisäksi pimeys, mikä suomessa talvisin on, masentaa. Ei ole kiva aamulla herätä pimeyteen ja kylmyyteen. Talvella ei voi edes tehdä mitään, mikä minua kiinnostaa. Tahdon jo rullaluistelemaan, lenkille ja pyöräilemään. Ratsastaminenkin on kivempaa kesällä kuin talvella.
Lähtis jo tyhmä talvi pois ja tulis kiva kevät tilalle, niin pääsisin taas elämään elämääni.