Hankalaa....

Luulin olevani ihastunut erääseen ihmiseen, mutta sitten tänään tajusin, että se on vain ollut alitajuntainen puolustusreaktio sille, että olenkin oikeasti kokoajan ollut ihastunut erääseen mahdottomalta tuntuvaan vaihtoehtoon, mutta olen vain halunnut kieltää sen, koska ihminen ei oikeasti ole mitenkään tyyppiäni.

PAITSI, että hänen kanssaan on mahtava jutella, pidämme samoista asioista ja meillä on samanlainen huumorintaju. Hänen kanssaan on erittäin luontevaa jutella ja ei tule sellaisia ahdistavia "mitä nyt sanoisin", hetkiä. Itseasiassa hän on ihminen, joka saa minut nauramaan aidosti ja saa minut hyvälle tuulelle. Oli kuinka paha päivä tahansa, hän tuo aina valoa päivääni.

MUTTA silti hän eroaa siitä miestyypistä, mistä yleensä pidän. Oikeastaan hän on täysin päinvastainen. Eli tässä taistelevat kaksi mielipidettäni keskenään ja tuntuu, että aivot hajoaa.

Ehkä pitäis nukkua yön yli. On jotenkin outo olo... Yleensä, kun olen ihastunut, olen innoissani. Nyt en ole, olo on vain turvallinen. Ihan kuin sydämeni olisi huokaissut "vihdoinkin tuo tajusi sen". Äsh, tekis mieli hakata päätä seinään ja samalla miettiä, että uskallanko pyytää tätä ihmistä treffeille. Tai sitten vaan kaverillisesti "kahville".

Argh... Elämä on oikeasti hankalaa... Aina ja ikuisesti.

Kumpa hetkeksi voisin hengähtää,
ajatuksia paperille pistää,
tai edes nukahtaa.

Et tiedä miten tahtoisin,
kuinka kovastiyritin.
Kirjoitan rivit uudelleen,
hiekka valuu, se valuu läpi sormien,
läpi sormien.

Nyt erillään me mietitään,
miksi toisiamme niin kovasti taas pelätään.
Yksinään kai herätään.

Hiljaisuus se mun nimeä toistaa, ilmaankuiskaa,
tule mukaani katsomaan.
Ovet auki toiseen maailmaan.

Jos siihen ääneen luottaisin, liiankauas matkaisin.
Kirjoitan rivit uudelleen,
hiekka valuu, se valuu läpi sormien,
läpi sormien.

Hetki kulje kanssani,
voisin kaiken nähdä kirkkaammin.
Kirjoitan rivit uudelleen,
raskasta on hengittää.. hiekkaa.

Stella - Hiekka